Salon Bella Pelo

Kategoria: mikä sivu

Love me do häähumussa

 

 

Ihana häätapahtuma Kaapelitehtaalla Helsingissä keräsi huiman joukon  tulevia morsiamia paikalle.

Viimevuoden lokakuussa olimme omalla osastollamme,  sieltä jäi niin hyvät kokemukset joten päätimme olla paikalla myös nyt tammikuussa.

Olemme tehneet yhteistyötä juhlapukuliike Meslewin kanssa ja varasimmekin yhteissen osaston messuilta.

 

Viikonlopun  aikana teimme upeille malleillemme trendikkäitä morsiuskampauksia ja samalla keskustelimme tulevien morsianten kanssa.

 

 

 

 

 

Messuilla oli hyvä fiilis  vaikka samaan aikaan messukeskuksessa vietettiin matkamessuja.

Se mitä laitoin merkille,  että tulevan kesän morsiamilla oli jo aika hyvin suunnittelmat tehty ja vuoden 2019 morsiamet olivat liikkeellä.

Nykyään suunnitellaan häät pitkällä tähtäimellä ja esimerkiksi hääpaikka tulee olla varattuna jo ainakin vuosi aiemmin, mikäli mielii tiettynä päivänä tiettyyn paikkaan.

 

Näytteilleasettajia oli laidasta laitaan ja osastoilla vieraili iloisia ja stressittömiä messuvieraita.

Erilaisilla pajoilla oli  askartelioita mm.  kuppikakkutetaalla.

 

Messuilla nähtiin myös upeita muotinäytöksiä sekä palkintoja jaettiin mm. vuoden hääyrityskategorioissa.

Bella Pelo on saanut mahtavan kunnian,  josta  olimmekin erityisen ylpeitä  noustessamme lavalle ja noutaessamme voitto palkinnon kategoriassa kauneus ja hyvinvointi.

Kiitos tästä kuuluu teille kaikille jotka olette istuneet tuolissamme ja kokeneet meidät tämän palkinnon arvoisiksi. Sydämmellinen ja lämmin kiitos jokaiselle teistä, arvostamme tätä suuresti.

 

 

 

 

 

 

 

Mahtavia yrityksiä, hienoa oli seistä tässä rivissä.

 

Sain kunnian olla myös  Kristoffer Ignatiuksen haastattelussa kertomassa häämuodista sekä myös asoista joita morsiamen tulisi ottaa huomioon häitä suunniteltaessa.

 

 

 

 

Yhtenä vinkkinä sanoisin,  että tyyliä suunniteltaessa on tärkeää että morsian on itsensä näköinen ja tuntee olonsa kauniiksi sekä itselleen tutuksi hääpäivänään.

Kaikki mediat pursuavat kuvia hääkampauksista ja meikeistä mutta miksi valitsisi häämeikiksi hurjan tummat silmät jos muuten ei meikkaa tuskin ollenkaan?

Ammattilaisen kanssa yhdessä suunnitellen, varmasti löytyy jokaiselle omanlainen  parhaita piirteitä mukaileva tyyli.

Varatkaa aina hyvin aikaa aikaa suunnitteluun, sekä kaikkeen valmistautumiseen.

 

 

Tällä hetkellä hyvin suosittuja kampauksista ovat rennot nutturat. Hiukset saavat olla osittain jopa auki sekä hiussuouvat saavat pudota vapaasti, oikein aseteltuina.

Meikissä myös heleys on kaunista.

Ihon hoito ennen tärkeää päivää on myös suositeltavaa.

En suosittele muttamaa päivää aiemmin vahvoja kasvohoitoja vaan ihonhoito kannattaa ehdottomasti aloittaa hyvissä ajoin, noin kuukausi aiemmin  jotta epäpuhtaudet eivät puske pintaan juuri ennen häitä.

Heleyttävä kasvohoito esim. Is Clinicalin Fire&Ice red carpet hoito sen sijaan on loistava vaihtoehto juuri ennen meikkiä.

 

Upea kokonaisuus on tärkeää niin että korut, hiuskoristeet hääpuku tukevat toisiaan.

 

Myös monet luonnonkukat sopivat hyvin kampaukseen.

Kannattaa keskustella kukkakauppiaan kanssa, mitä pitää ottaa huomioon kukkien keston suhteen, tai jos haluat köynnöstä, täytyykö siihen kenties tehdä esivalmisteluita.

Kauppiaat varmasti kertovat ja opastavat mielellään kimppun kanssa yhteensopivat lajikkeet.

 

 

Hääpuvuissa on paljon vaihtoehtoja, yhdessä pukusuunnittelijan kanssa kokoaisuudesta tulee juuri sellainen kuin olit ajatellut, siinäkin kannattaa olla hyvissäajoin liikkeellä noin puolivuotta ennen häitä.

Viimeinen sovitus tosin kannattaa suorittaa noin 2viikkoa ennen häitä,  jotta ikäviltä yllätyksiltä säästytään esim. paino saattaa vaihtua puolessa vuodessa moneen suuntaan.

 

Hiuskorut ovat tärkeä osa kampausta, sekä hunnun käyttö tulisi suunnitella kampauskonsultaation yhteydessä.

 

Tässä esimerkkikampauksessa kauniit koristeet tuovat arvokkuutta.

Hunnun pystyisi myös hyvin sijoittamaan tämän kampauksen päälle ja halutessaan päivän kuluessa myös riisumaan, ilman että kampaus kärsii hunnun irroituksesta.

 

 

 

 

Jos tyylisi on enemmän vintage henkinen on se myös hyvä huomioida kampauksessa.

Jokaisen morsiamen oma tyyli sekä häiden teema ovat tärkeitä kokonaisuuden luomiseen.

 

 

 

Mikäli omat hiukset vaativat lisäpituutta tai tuuheutta esimerkiksi pidennyksistä,  on tämä myös suunnitellava hyvissäajoin.

Kampaajan kanssa yhdessä tämäkin onnistuu. Monesti saatamme itse kuvitella ettei meidän hiuksista saa tehtyä juuri mitään, mutta ammattilainen voi todeta lisäkkeet turhiksi. Konsteja on monenlaisilla, joilla saadaan jopa tuplattua hiusten määrä.

Joten älä ole huolissasi mikäli hiusten kasvatus prosessi on jäänyt kesken syystä tai toisesta.

 

 

 

 

 

 

 

Kaunis morsian loistaa siitä onnesta ja sisäisestä hehkusta.

Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty.

Joten unohtakaa stressaaminen: Hääpäivänä vaikka mikä menisi pieleen, ette voi enää vaikuttaa siihen -siis rentoutukaa ja nauttikaa toisistanne.

 

Kun suunnittelet tärkeintä päivääsi olemme mielellämme apuna. Ole yhteydessä joko sähköpostilla tai soittamalla liikkeeseemme niin suunnitellaan yhdessä teille täydellinen päivä.

 

 

 

Read More »

Patrik Cameron salon international 2017

Kampausten mestari ja huikea showmies oli vauhdissa jälleen salon live showssaan.

Viimevuonna nähty näytös ei niin säväyttänyt ja halusimmekin käydä katsomassa olisiko Patrik jälleen noussut arvoiselleen paikalle kampausten mestarina.

Ilo oli huomata että uutta innovaatioita oli hänen uudessa kokoelmassaan vaikkakin vuosia toimineet ratkaisut kampausten teossa olivat lavalla esillä.

Patrik Cameron on tunnettu huiman nopeista tekniikoistaan luoda nopeasti näyttävät sekä upeat kampaukset glamour tyyliin.

Tämä kikkarapäinen hurmuri on tanssin tahdissa loihtinut kampauksia niin super julkkiksille kuin jakanut ammattitaitoaan tiedo ja opin haluisille kampaajille jo vuosikymmenten ajan.

Hänellä on myös laaja sarja tarvikkeita myynnissä erilaisten kampausten toteutukseen.

Uudet kokoelmat ilmestyvät vuosittain sekä tutorial materiaalit.

Kampaajen keskuudessa hän on erittäin arvostettu uranuurtaja.

 

Tänä vuonna oli ihana katsoa uusia tekniikoita sekä selkeästi pirteää Patrikkia lavalla.

 

 

 

Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Comm by Jayne Lewis-Orr. Patrick Cameron show
Read More »

Sassoon Salon international 2017

Joka vuotinen sassoon kokoelma on aina odottamisen arvoinen.

Tyylilleen uskollisina heidän kokoelmansa on aina kaupallinen ja jokainen muoto, värjäys sekä leikkauslinjat ovat mahdolliset toteuttaa jokaiselle asiakkaalle.

Sassoon on ajaton ja heidän luomansa leikkaustekniikat ovat jokaisen kampaajan mahtavat apuvälinnet, tuottaa leikkaus joka on asiakkaalle helppo sekä käytännöllinen kotioloissakin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oli kyllä näkemisen arvoinen sekä inspiroiva show.

Kiitos Sassoon <3

Read More »

Toni & Guy Salon international 2017

Toni&Guy tarjoili taas aimo annoksen uusimpia hiustrendejä.

Joka vuosi heidän kokoelmansa säväyttää, niin kuin tänäkin vuonna.

 

Toni&Guy tuo hyvin katumuodin sekä rehellisesti tämän hetken vaikutteet 90- luvun hengessä.

Rohkeat värit sekä graafiset leikkaukset luovat todella trendikkäät lookit.

Fantasia on olennainen osa näytöksiä ja sitä tarjoili myös Toni&Guy omassa kattauksessaan.

Eikä varmasti jättänyt ketään katsojista kylmäksi.

Itselleni selkeästi tänä vuonna jäi mieleen leikkauksissa rikotut muodot sekä yhdistelemättömyys.

Väreissä taas korostettiin osioilla leikkauksien muotoja.

Raidoitukset oli korvattu selkeillä osituksilla.

Rohkeaa sekä ajan henkistä stailausta joka suhteessa, 10 pistettä ja huippu meininki.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Read More »

Salon International 2017 London Trevor Sorbie

Lontoon vuosittaisilla messuilla oli taas kerran mahtavaa tarjontaa hiusnäytösten merkeissä.

 

Saimme mahdollisuuden myös olla näkemässä tämän huikean talentin TREVOR SORBIEN uran viimeistä näytöstä.

Trevor on ollut uran uurtaja hiusalalla  jo yli viidenkymmenen vuoden ajan.

Aikanaan Trevorin koulu jäi kesken jolloin hän siirtyi isänsä parturiin oppipojaksi.

3kk myöhemmin hän jo leikkasi hiuksia ja muutama vuosi myöhemmin hän siityi kampaamoon jossa hänet esiteltiin kampaamomestarille Vidal Sassoonille ensimmäistä kertaa. Tästä alkoikin huikea tarina.

Vuodesta 1972 Trevor toimi Vidal Sassoon stailistina jossa pääsi luomaaan uskomatonta uraa sekä ikonisia tyylejä kuten Wedge , Scrunch, Chop.

Tänä päivänä hän jaksaa edelleen toimia mentorina uusille lahjakkuuksille.

Edellinen näytös hänellä oli vuonna. 2008 ja tämä nähty näytös oli hänen viimeisensä.

Se mikä oli mahtava bongaus lavalta, hän  sekä tiimi käyttivät Redken tuotteita !!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Trevor sekä hänen tiiminsä halusivat herättää töillään ajatuksia sekä raottaa omia ideoitaan upeiden hiuskuvien takana.

Käytössä olivat niin tussit kuin erilaiset materiaalit.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aikamme yksi legendaarisimmasta hiustaitureista oli myös sympaaattinen persoona,  jonka ajatuksia oli kiehtova kuunnella.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Read More »

Morsian kokoelma 2017

Ihana julkaista välillä taas uutta projektia joka on ollut mielessämme jo jonkin aikaa, mutta kiireisten aikataulujen puitteissa saimme nyt toteutettua yhden unelmista.

Kolme naista, kolme sanomaa, kolme erilaista esikuvaa.

 

 

Halusimme luoda kokoelman jossa yhdistyvät kauneus, persoonallisuus sekä itsensä hyväksyminen juuri sellaisena kuin olet.

Oli todella mahtaa saada nämä kolme upeaa naista kameran eteen.

Erilaiset esikuvat kannustavat kaikkia naisia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, sekä uskomaan itseensä sekä siihen omaan juttuunsa.

Tärkeä on myös tietää ettei meidän tarvitse asettua yhteen muottiin.

Tämä on hyvä muistaa myös tärkeänä päivänä, kuten esimerkiksi hääpäivänä.

Tärkeänä päivänä sulhanen haluaa nähdä sinut,  juuri sellaisena kuin olet.

Kaunis meikki ja upea puku ovat toki tärkeää, mutta tärkeintä on, että koet itsesi kauniiksi ja luonnolliseksi, juuri omaksi itseksesi. Oli sinulla sitten muutama kilo ylimääräistä tai finni leuassa, hänelle sinä olet juuri se oikea  juuri näin. <3

 

 

Meidän jengin mahtava tiimityöskentely malleja luodessa oli  ihan huippua.

Kauniit kampaukset sopivat juuri täydellisesti Niinattaren upeisiin hääpukuihin.

Suosittelemme ehdottomasti heidän asiantuntevaa palveluaan kun tarvitsette juhliin asuja.

 

Kaunis vaalea morsian Anni Vallius 29v, Fitnessmalli 2017 finalisti

” Oman vartalonsa arvostelijasta, posittivisen kehonkuvan lähettilääksi. ”

Annin kaunis herkkä tyyli näissä kuvissa, huokuu romanttista tunnelmaa.

Leiskuva kaunotar on huikea esikuva urheilullisesta,  oman vartalonsa kanssa sinut olevasta naisesta.

Kampaus on kaiken kruunu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Marjaana Lehtinen  34v, Miss Pluz Size 2017

” Kun kiusatusta ja haukutusta tytöstä kasvoi itsevarma kurvikas upea nainen ”

Jokaisen tulisi nauttia tästä hetkestä oli sitten kokoa  34, 44 tai 54 Ei ole olemassa yhtä ainoaa kehon muotoa ylitse muiden. #iamsizesex

 

 

Täydellinen hääpäivä syntyy hymystä. Valloittava hymy tekee myös ihmisestä uskomattoman kauniin.

Muista siis hymyillä <3

 

 

Kampauksen sekä meikin suunnittelussa ammattilainen kertoo myös mielellään ehdotuksiaan kasvonmuotoihin sopivista tyyleistä.

Onkin todella tärkeää että luottamus tekijän sekä morsiamen välillä tehdään ennen varsinaista hääpäivää yhteisellä suunnittelu käynnillä.

 

Silloin voikin hymyssäsuin luottaa onnistuneeseen lopputulokseen ja nauttia hemmottelusta ennen juhlia.

 

 

 

 

 

 

 

 

Sephora Lindsay  20v. Miss  Helsinki 2017

” 4- vuotiaana jättänyt oman äidin sekä sisaren ja muuttanut sukulaisten luokse”

Sephora on joutunut usein somessa kohtuuttoman kritiikin kohteeksi,  mutta tämä sisukas nuori nainen on rohkeasti oma itsensä.

Älkää ikinä verratko itseänne naapuriin tai muuten voitte kadota onnen tieltä.

Tärkeintä: Älä vastaa vihalla takaisin, aina rakkaudella.

 

 

 

Sephoran upea olemus kuvissa kertovat herkkyydestä,  sekä huokuvat lämpöä.

Tämä todella kaunis Niinattaren puku sekä ylös sileästi nostetut hiukset saavat aikaan upean kokonaisuuden.

 

 

Halusimme tuoda näiden upeiden mallien kautta, posiitivisen ajattelun jokaisen omaan  kehonkuvaan.

Kaikki ovat omalla tavallaan kauniita <3

Sateisen syksyn tunnelmaan laitan tähän teille vielä muutaman sydämen <3 <3 <3

Kiitoksia toteutuksesta <3

Erilaiset esikuvat, Niinatar, Timanttiset Kaari, Glitter Kaari sekä Bella Pelon aivan hurmaavan taitava henkilökunta <3

Kuvaaja Aki Havukainen BP-mediat

Anni @avatraining

Sephora @sephoralindsay

Marjaana @marjaana_lehtinen

 

 

 

 

Read More »

Redken Tribe Nordic 2017

Redken Nordic tribe tapahtumaa vietettiin viime viikonloppuna Ruotsissa Tylösandissa.

 

Odotettu pohjoismaiden oma Redken inspiraatio tapahtuma järjestettiin nyt toisen kerran.

Roxetten Per Geslen omistama kylpylä hotelli tarjosi upeat puitteet tapahtumalle.

 

 

Suomi jengiä meitä oli mukana 17 kampaajaa  matkasimme yhdessä Köpiksen kautta junalla Tysölandiin.

 

 

2 Päiväisen tapahtuma viikonlopun aikana pääsimme kurkkimaan kulisseihin, sinne missä stailaukset malleille tapahtuivat.

Akin kameran kanssa pääsee yllättäviin paikkoihin, onneksi niin.

 

 

 

 

Viimevuonna suurin osa juonnoista tapahtui Ruotsin kielellä,  mutta onneksi tänä vuonna kielenä oli pääosin Englanti,  joten jokainen sai varmasti enemmän irti myös bisnes, markkinointi sekä inspiraatio luennoista.

Kouluttajat Keith Owen, Kelly Scott sekä Michelle Marshall tarjosivat omat fiilikset  ja näkemykset tämän  hetken hiuksmuodista.

Redken City beats suoravärit rokkasivatkin lavalla,  sekämyös  odotetut uudet pastellisävyt, jotka kohta lanseerataan myös Suomessa.

Tottakai kirkkaat värit näyttävät super mageilta lavalla, mutta polkkamallit joissa epäsymmetrisiä  pituuksia  sekä peruukkimaisia lookkeja,  olivat hiukan eksoottisia 🙂

 

 

 

Tobias Ahlin kertoi mielenkiintoisella tavalla digimarkkinoinnista,  mieletöntä oli kuunnella hänen tarinaansa Spotyfy:n päädesignerina.

Uskomaton persoona.

 

 

Redken family 🙂

 

 

 

Se mikä hiuksissa näkyi ja tottakai  myös tällä hetkellä on in, 90-luku sekä vahva punk vaikutteisuus.

Mahtui reissuun toki muutakin, esimerkiksi pääsimme kierrokselle upeissa merimaisemissa ja kylpemään poreissa sekä ulkoaltaissa.

Sellainen paikka jossa voisi viettää useammankin päivän lomaillen, suosittelen ehdottomasti.

WOOMA studio tarjosi hienon näytöksen Punkmalleineen ja tästä jäikin paljon ideoita meidän omiin seuraaviin kuvauksiin. Tuskin maltan odottaa että pääsemme toteuttamaan niitä.

Se mikä  parasta näissä tapahtumissa, on se energia jonka voi imeä itseensä ja saada ajatuksia uusien ideoiden toteutukseen, niin liiketyössä kuin uuden collektionin luomisessa.

 

 

 

 

Kaikki hyvä loppuu aina tietysti mahtaviin bileisiin, niiden  teemana oli tänävuonna Freaks off  New york.

Tottakai panostus oli huippuluokkaa, niin Suomi tiimillä kuin muillakin.

Illan bileet jatkuivat aamuun ja kotimatka sujui aikataulu ongelmien ja junan hajoamisen myötä kuitenkin onnellisesti.

Juoksujalkaa koneeseen sekä turvallisesti Suomen maaperälle. Kroppa ei ehkä niin levänneenä mutta täynnä mahtavia muistoja Redken familyn kanssa sekä mieli täynnä uusia ideoita ja ihania ystäviä.

 

Kiitos Redken family <3

Read More »

Syksyn miesmallisto by Chris Foster

Rude Boy

Hair by Chris Foster

Photography: Arteh Odjidja

Styling: Remel Davidson

Make-Up Artist: Sarah O’keefe

Tämä inspiroiva kokoelma tutkii 90-luvun Rude Boy -tyylin tyyliä, swaggeria ja arkaa ulkoasua. Viitaten suuntauksiin, musiikkiin ja muotiin, jotka määrittelivät tämän aikakauden, näitä  upeita tyylejä on katapultoitu nykyhetkeen. Muotoilu- ja viimeistelytuotteet autentikoivat tämän tyylilajin tekstuureja, määrittelyä ja valikoimaa, ”typerä poikien paluu” vaikuttaa nykyiseen sukupolveen, joka etsii äärimmäisen viileitä retrostylejä, jotka on keksitty uuteen aikaan.

200

Hair by Chris Foster

Photography: Andy Kruczek

Styling: Chris Foster

Make-Up Artist: Keiko Mizuno

200-kokoelma sai innoituksen orjuuden poistamisesta kahden vuosikymmenen ajaksi. Se tutkii Afrikan diasporan vaikutteita ja ilmaisuja. Tämä kokoelma juhlii vapautta, vapautta sekä tasa-arvoa. Kokoelma vaikuttaa myös elokuvasta ”300”, jossa spartalaiset taistelivat vapaudesta absoluuttisella vahvuudella ja päättäväisyydellä Persian Hordesta.

 

 

 

 

 

 

 

Byzantiam

Hair by Chris Foster Photography: Andy Kruczek

Grooming: Giselle Alie

Styling: Chris Foster

Byzantium, kokoelman  innoittajana ovat antiikin Kreikan patsaat ja mytologia. Kreikkalaiset veivät miehen muodon ja kuolivat, jättivät ihmisen kuvan kiveen ja pronssiin. ”Byzantiam” suurimpia legendoja,olivat  kun jumalat juoksivat maapallon ja sekoittuivat ihmisten kanssa. Jumalat ovat puhuneet, astu hiustatologian maailmaan.

 

 

 

 

Salon 13 Comic Strip

Hair by Chris Foster Photography: Andy Kruczek

Styling: Ben Cottrell & Sam Lambert

Make-Up Artist: Keiko Mizuno

”Salon 13” on suosikkikokoelmani ja kallein! Se on ensimmäinen evergraafinen romaanikokoelma ja olen työskennellyt läheisessä yhteistyössä erittäin lahjakkaan valokuvaajan, Andy Kruczekin kanssa. Salon 13: n innoittamana tuli elokuvan ja graafisen romaanin ”Sin City”. Ryhmänä halusimme tutkia omaa ainutlaatuista spin-toimintaamme ”Sin City” -ominaisuudessamme. Versiomme tuli 1950-luvun gangland-kulttuurista. Tutkin useita graafisia romaaneja kahden kuukauden ajan, saaden käsitteellisiä ideoita mukaan lukien tyylit, kun Andy työskenteli tarinanäkymässä.

 

 

Read More »

Syksyn sekä talven hiuskokoelmia

Syksy tekee tuloaan ja onkin aika tutustua hiusmuodin maailmaan.

Hiusalan uusia kokoelmia onkin ilmestynyt vauhdilla ja tässä teille muutamia  jotka erottuvat omaperäisyydellään sekä tyylillään, luoden inspiraation niin meille ammattilaisille kuin myös teille asiakkaille.

Esimmäisenä kokoelma  Appearance.

Kokoelman luoja Adam Bryant kertoo inspiraationsa syntyneen näin:

”Näyttelyt ovat kokoelma ideoita joilla tuodaan  mielikuvia siitä miten monet eläimet luovat illuusion värimuutoksesta. Tutkittuaan tätä kiehtovaa ja vaihtelevaa värinmuutosta, jonka monet eläimet näyttävät, sai tämä kokelma alkunsa.  Koko historian aikana ihmiset ovat muuttaneet hiusten värin muuttaakseen toisten käsitystä itsestään ja tämä on sama eläinvaltakunnassa puolustuksen ja vetovoiman suhteen.
Väri, sävy ja rakenne, jota näimme tutkimustemme aikana, innosti meitä luomaan kokoelman värejä ja tekniikoita. Yksinkertaisista trendikuvista, globaaleista sävyistä, erittäin luoviin muotitekniikoihin. ”

Appearances
Hair: Adam Bryant & Sharon Peake MUA: Mary Jane Frost & Zoe Arena Styling: Jared Green Photographer: John Rawson

 

Upea artisti Trevor Sorbie kertoi:

Pitkään halusin kuvata kokoelman mustavalkoisilla hiuksilla.
Paljon näkee yleisesti kirkkaita,  värikkäitä hiuksia.
Colouristina halusin työskennellä kuiduilla, jotka lisättäisiin hiuksiin jotka minä sitten
halusi maalata vapaalla kädellä.

Lopputuloksena upeita muotoja sekä kuvioita täydellisesti mustavalkoisena.

”John Spanton.

Trevor Sorbie

Colour: John Spanton @ Trevor Sorbie for Hair Club Live

Hair Styling: Tom Connell @ Trevor Sorbie

Styling: Clare Frith

Make-up: Karen Lockyer

Photography: Chris Bulezuik for Team:Talent & HairClubLive.com

 

 

Craig Capman on vastakohtana kirkkailla väreillä, sekä luovalla muotoilullaan hiustatuointeineen.

Hair: Craig Chapman MUA: Caroline James Styling: Kate Jeffery Photographer: Barry Jeffery

 

 

Hooker& Young näyttää kokoelmassaan täydellisen vaalean eri vivahteita.

Tässä tämän hetken sekä trendimaailman kuumimmat vaaleat.

Vivahteikkuus on vaaleissa tämän hetken, sekä syksyn kuumin juttu,

ja se näkyykin hyvin tässä kokelmassa.

 

Hooker & Young

‘Blonde’

Hair by: Gary Hooker & Michael Young MUA: Megumi
Styling: Clare Frith Photographer: Jack Eames

Hair by Hooker & Young for Schwarzkopf Professional Styling: Clare Frith
Photography: Michael Young

Me inspiroidumme vielä lokakuussa Lontoon messuilla näiden artistien ajatuksista , tulevan syksyn sekä talven hiusmuodista.

Uudet tuulet saavat näkyä kesän jälkeen,  haluammekin tuoda teille näin  uutta inspiraatioita.

Hiukset hulmuten tulevaan syksyyn kanssanne.

 

Read More »

Luxus manikyyri talven kuiville käsille.

SoPolish

 

Hemmottelua talven kuivattamille  käsille,

täydellisen ihanalla Bella Pelon ” ArjenLuxus manikyyrillä.”

Ihanat Pronails LongWear uutuuslakat kuuluvat osana manikyyriämme. Ne kuivuvat nopeasti ja säilyvät täysin siisteinä kynsissä jopa yli viikon.

Jokaiselle löytyy varmasti mieleinen sävy.

 

 

Bella_Pelo_kampaamo_Helsinki_Kynnet-11

Uuden ihana Luksusmanikyyrimme toteutamme uudistetuilla sekä laadukkailla Pronails tuotteilla.

Halusimme koota teilla vaihevaiheelta hoitoprosessin, jonka jälkeen kädet tuntuvat kevyiltä sekä kosteutetuilta pitkään.Bella_Pelo_kampaamo_Helsinki_Kynnet-1

1.Viilaus
Ensin kädet desinfioidaan desinfiointi estää bakteerien leviämisen. Viilauksen tarkoituksena on tehdä kaunismuoto kynsiin sekä poistaa liuskoittuneet kärjet.

Bella_Pelo_kampaamo_Helsinki_Kynnet-2
2.Kynsinauha voide
Kynsinauha voide auttaa kynsinauhoja pehmenemään liotuksen aikana.

 

 

Bella_Pelo_kampaamo_Helsinki_Kynnet-3
3.Kuorinta

Toteutetaan etenkin kynsinauha alueeseen keskittyen, sillä siellä on useimmilla kuollutta ihosolukkoa johon  kuorinta tekee  erityisesti hyvää.
4.Käsien liotus
Kuorinta saa vaikuttaa tämän aikana, näin kaikki kuorinnan vitamiinit pääsee imeytymään käsiin ja näin  vaikutus tehostuu.

 

 

Bella_Pelo_kampaamo_Helsinki_Kynnet-4
5.Kynsinauhojen hoito ja kynsien viimeistely (työntely, leikkaus ja viilaus)
kaunis pohjustus saa kynsilakan näyttämään vieläkin  paremmalta.

 

Bella_Pelo_kampaamo_Helsinki_Kynnet-5

 

 

 

Bella_Pelo_kampaamo_Helsinki_Kynnet-6

 

Bella_Pelo_kampaamo_Helsinki_Kynnet-8
6.Naamion levitys hieroen sekä imeytys.
Savipohjainen anti-age naamio joka ”kuivuu” käsiin ja poistetaan kostealla pyyhkeellä ”kompressilla”

 

 

Bella_Pelo_kampaamo_Helsinki_Kynnet-9

 

 

 

Bella_Pelo_kampaamo_Helsinki_Kynnet-10
7.Kynsien lakkaus uusilla  Pronails LongWear kesto lakoilla.

3-vaiheinen lakkaus joka sisältää aluslakan, lakan sekä päällyslakan.
Jokaisen vaiheen lakan kuivuminen kestää vain 2 minuuttia. Ihania värejä jokaisen makuun! Ei tarvitse uunia. Jättää geelilakka maisen kiiltävän ja ”paksumman” pinnan kuin normaali kynsilakka, mutta toimii samalla tavalla kuin normaali kynsilakka. Poisto tapahtuu normaalin lakan tapaan kynsilakanpoistoaineella.

 

 

Bella_Pelo_kampaamo_Helsinki_Kynnet-11

 

 

Bella_Pelo_kampaamo_Helsinki_Kynnet-12

 

 

Bella_Pelo_kampaamo_Helsinki_Kynnet-14
8.Anti-age seerumi ja käsivoiteen hieronta
Seerumi korjaa, suojaa sekä lisää antioxidantteja. Kuivuu hetkessä.
Käsirasva spf 15, uva ja uva suoja, syväkosteuttava, tuoksuna white ginger. Ei jätä rasvaista tunnetta käsiin vaan kuivuu nopeasti , kosteuttaen myös kynsinauhat.
Tarvittaessa levitetään vielä kynsinauha öljy,  lisäämään kosteutta kynsinauhoille

 

 

Bella_Pelo_kampaamo_Helsinki_Kynnet-15

 

 

Kaikissa tuotteissa ihana raikas tuoksu. White ginger.
Kynsilakka on varmasti kuivunut käsivoiteen levityksen aikana!

 

Bella_Pelo_kampaamo_Helsinki_Kynnet-16
Hyvä kynsien ja kynsinauhojen pohjustus saa lakan näyttämään hyvältä lyhyissäkin kynsissä. Suomalaisella on usein pitkä kynsipeti, eli alue mihin kynsi on kiinnittynyt, mikä tarkoittaa sitä että lyhyetkin kynnet näyttävät pitkiltä ja kauniilta lakattuna ja oikein muotoiltuna.

 

 

Bella_Pelo_kampaamo_Helsinki_Kynnet-13

 

Pronailsin uudistunut käsienhoitosarja on osoittautunut erittäin tehokkaaksi ja sillä saadaan jo kertakäsittelyllä upeita tuloksia.

Tässä olisi vinkki vaikka ystäväpäivän hemmotteluun, sehän on kohta parin viikon päästä.

Ihana Vanessa Kurri myös hehkutta Pronails LongWear lakkoja.

 

15940447_1224862510943905_6485232711162177109_n

 

 

 

 

Hyvästi kuivat kädet <3

Read More »

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Palvelumme

Kampaamo

Read More »

Parturi

Read More »

Kauneussalonki

Read More »

Meikkaukset

Read More »

Ripsipidennykset

Read More »

Valokuvaamo

Read More »